Ilotyttö oli kuollut ja virkasisaret kokoontuivat muistelemaan vainajaa.
- Ei ole toista sellaista kuin Liisa, yksi huokaili. - Hän saattoi ottaa vastaan viisikintoista asiakasta yön mittaan.
- Niin, itkeskeli toinen. Ja siinä ohessa Liisa ehti vielä myydä parikymmentä pulloa pimeätä viinaa.
- Ja säännöllisesti hän käänsi juopuneilta lompakot tuolla rappukäytävässä, kolmas muisteli.
Neljäs purskahti katkeraan itkuun:
- Miksi ihmeessä ihmisistä puhutaan hyvää vasta kuoleman jälkeen?