Merimies oli testamentannut papukaijansa seurakunnalle ja kaija oli kovin kiintynyt pappiin istuen kaikessa rauhassa hänen olkapäällään papin suorittaessa jokapäiväisiä tehtäviään. Kerran pappi saarnasi kirkossa papukaijan torkkuessa olkapäällä. Mahtipontisesti hän aloitti:
- Kun me elämme täällä myrskyävällä elämän merellä ja laineet lyövät ylitsemme...
Silloin syntyi papukaijaan eloa. Siipiän räpytellen se alkoi kirkua.
- Pumppa perrrkeleesti etti hukuta, pumppa niin perrrkeleesti ettei hukuta...