Ruotsalainen huoltomies meni vaihtamaan palanutta lamppua erään firman johtajan huoneeseen. Huoltohenkilö saapui mutaisilla kengillään ja mitään ajattelematta kapusi kenkineen johtajan pöydälle. Johtaja ehdotti:- Mitä jos seisoisitte vaikka tämän paperin päällä?- Mitä sitä suotta, vastasi huoltomies. Kyllähän minä muutenkin yletyn. 0 0 0
Kaksi ruotsalaisnaista juttelivat miehistään:- Niin... ja aina kun hän saa orgasmin, hnn huutaa korviahuumaavasti.- Mutta eihän tuo kuulosta lainkaan kamalalta... Itse asiassa se saattaisi olla melko hauskaa.- Se olisikin, kunhan hän ei aina herätäisi minua tai voihkisi poikamme nimeä nukkuessaan. 0 0 0
Ruotsalaisbaarin isokokoisin asiakas huusi puolihumalassa:- Te kaikki vasemmalla puolella olette idiootteja ja te oikealla puolella homoja!! Yhtäkkiä pienikokoisempi ruotsalainen siirtyi vasemmalta oikealle.- Mihinkäs sinä rääpäle menet? kysyi iso setä.- Anteeksi, pikkuinen vastasi, mutta olin väärällä puolella. 0 0 0
Nainen iskee ruotsalaisen baarista ja sanoo:- Meidän täytyy kiirehtiä, mieheni tulee pian kotiin!- Niinkö? kysyi ruotsalainen. Onko hän yhtä moraaliton kuin sinä? 0 0 0
Ruotsalainen opiskelija soitti kotiinsa:- Luulen, että huonekaveristani on tulossa hомо.- Mikä saa sinut epäilemään sellaista? kysyi opiskelijan isä.- Hän sulkee silmänsä, kun suutelen häntä. 0 0 0
Miksi ruotsalaispoliisien virkapuvussa lukee Abba?- Koska englantilaispoliisien asusteissa on teksti Police. 0 0 0
Kaksi vanhaa ruotsalaista käveli metsässä.- Tämä paikka herättää minussa muistoja. Tällä aukiolla sain ensimmäisen kerran. Valitettavasti homma tosin keskeytyi kun partnerini äiti sattui paikalle.- Mitä äiti sanoi?- Bää. 0 0 0
Metsässä käveltyään ruotsalaiset siirtyivät baariin ja katselivat aikansa kuluksi kadun ylitse hautausmaalle.- Ajattelen usein kahta poikaani, jotka makailevat tuolla.- Varmasti.- Joskus toivon, että he olisivat kuolleita. 0 0 0
Vanha ruotsalainen sai haasteen oikeuteen lehmään sekaantumisen takia.- Mitenkäs nyt sitä tuossa iässä? Ja vielä lehmään?- Kun lampaat tahtovat olla jo liian vikkeliä. 0 0 0
Miksi ruotsalaisissa poliisiautoissa on yksi mies ja yksi nainen?- Työpaikkaromanssien välttämiseksi. 0 0 0
Kaksi suomalaista, Eetu ja Miika, olivat ruotsinristeilyllä ja menivät laivan baariin. Ennen kuin he ehtivät edes kunnolla pöytäänsä, tuli nuori ruotsalaismies pyytämään Eetua tanssimaan. Eetu luonnollisesti kieltäytyi ja tästä ruotsalainen närkästyi. Hän oli jo aikeissa turvautua väkivaltaan, mutta Eetu ehti kuiskata jotain hänen korvaansa, joka sai hänet poistumaan paikalta anteeksi pyydellen.- Mitä oikein sanoit hänelle? kummasteli Miika.- Kerroin vain, että olemme häämatkalla, emmekä tahdo tulla häirityiksi. 0 0 0
Miksi Kolmen sepän patsaan jokainen seppä katselee eri suuntaan?- Etteivät ruotsalaisturistit pääsisi yllättämään. 0 0 0
Erään ruotsalaiskaupungin edustalla on huhujen mukaan saari, jossa asuu pelkkiä homoseksuaaleja. Huhut tietysti kantautuivat ulkomaillekin ja erään saksalaisen lehden toimittaja lähti ottamaan selville, oliko asia totta. Saarelle päästyään hän näki laiturilla nuoren miehen, jota hän pyysi kertomaan saaren sukupuolikäytöksestä.- Miten niin? Ei minun mielestäni täällä sen kummempaa ole kuin missään muualla, hän äityi.- Mutta huhujen mukaan tällä saarella asuu pelkkiä homoseksuaaleja.- Tuosta en ole kuullutkaan! Mutta tietäisiköhän vaimoni jotain... kas, tuollahan hän onkin. Hans, Hans! Tulepa tänne! 0 0 0
Suomalainen nainen ja mies olivat suorittamassa suvunjatkamisproseduureja, mutta kesken suoritteen he jämähtivätkin täysin jäppiin, kiinni toisiinsa. Aikansa pähkäiltyään he tajusivat soittaa hätänumeroon.- Hälytys 9... 112, kuinka voin olla avuksi? uteli hätätäti.- Tämä on vähän noloa... suomalainen ämppyili. Jäimme ikään kuin... jökkiin... Suomalainen selitti tilanteen aikansa punasteltuaan ja puhelu yhdistettiin lähimmän sairaalan ensiapuosastolle.- Valitettavasti kaikki ambulanssit ovat kiireellisimmissä tapauksissa, joten emme voi tulla hakemaan teitä. Teidän pitää itse saapua tänne.- Miten? Emmehän me voi sipsutella koko kaupungin läpi toisissamme kiinni.- Matkatkaa vaikka valssia tanssien. Se lienee ainakin vähemmän noloa. Niinpä pariskunta valssasi kilometrien matkan sairaalaan. Aikansa odotushuoneessa oltuaan he kyllästyivät tanssimiseen ja kysyivät hoitajalta, että milloin pääsisivät tapaamaan lääkäriä.- Vain pieni hetki. Teitä ennen ovat enää nuo letkajenkkaa tanssivat ruotsalaiset. 0 0 0
Tukholmalaiseen elektroniikkamyymälään saapui asiakas. Hän halusi ostaa itselleen puhelinvastaajan. Asiakas mietti, pitäisikö hänen ostaa minikasetteja käyttävä vaiko paljon pidemmille c-kaseteille nauhoittava. Myyjä yritti auttaa:- Kuinka paljon teille tulee puheluja kun ette ole kotona? 0 0 0