Metsässä käveltyään ruotsalaiset siirtyivät baariin ja katselivat aikansa kuluksi kadun ylitse hautausmaalle.- Ajattelen usein kahta poikaani, jotka makailevat tuolla.- Varmasti.- Joskus toivon, että he olisivat kuolleita. 0 0 0
Kaksi vanhaa ruotsalaista käveli metsässä.- Tämä paikka herättää minussa muistoja. Tällä aukiolla sain ensimmäisen kerran. Valitettavasti homma tosin keskeytyi kun partnerini äiti sattui paikalle.- Mitä äiti sanoi?- Bää. 0 0 0
Miksi ruotsalaispoliisien virkapuvussa lukee Abba?- Koska englantilaispoliisien asusteissa on teksti Police. 0 0 0
Ruotsalainen opiskelija soitti kotiinsa:- Luulen, että huonekaveristani on tulossa hомо.- Mikä saa sinut epäilemään sellaista? kysyi opiskelijan isä.- Hän sulkee silmänsä, kun suutelen häntä. 0 0 0
Nainen iskee ruotsalaisen baarista ja sanoo:- Meidän täytyy kiirehtiä, mieheni tulee pian kotiin!- Niinkö? kysyi ruotsalainen. Onko hän yhtä moraaliton kuin sinä? 0 0 0
Ruotsalaisbaarin isokokoisin asiakas huusi puolihumalassa:- Te kaikki vasemmalla puolella olette idiootteja ja te oikealla puolella homoja!! Yhtäkkiä pienikokoisempi ruotsalainen siirtyi vasemmalta oikealle.- Mihinkäs sinä rääpäle menet? kysyi iso setä.- Anteeksi, pikkuinen vastasi, mutta olin väärällä puolella. 0 0 0
Kaksi ruotsalaisnaista juttelivat miehistään:- Niin... ja aina kun hän saa orgasmin, hnn huutaa korviahuumaavasti.- Mutta eihän tuo kuulosta lainkaan kamalalta... Itse asiassa se saattaisi olla melko hauskaa.- Se olisikin, kunhan hän ei aina herätäisi minua tai voihkisi poikamme nimeä nukkuessaan. 0 0 0
Ruotsalainen huoltomies meni vaihtamaan palanutta lamppua erään firman johtajan huoneeseen. Huoltohenkilö saapui mutaisilla kengillään ja mitään ajattelematta kapusi kenkineen johtajan pöydälle. Johtaja ehdotti:- Mitä jos seisoisitte vaikka tämän paperin päällä?- Mitä sitä suotta, vastasi huoltomies. Kyllähän minä muutenkin yletyn. 0 0 0
Blonde Tiptoe Полунощ е. Медицинската сестра буди някакъв болен пациент. - Vakna! Skriker Olle. - Öhh? Stönar pappan. - Du har glömt att ta dina sömntabletter! - Тате - вика Иванчо - събуди се. - А какво има? - стене сънено баща му. - Забрави да си вземеш хапчетата за сън! Warum gehen Blondinen immer auf Zehenspitzen an Medizinschränken vorbei? - Sie wollen die Schlaftabletten nicht aufwecken. Vakna pappa, du måste ta dina sömntabletter! Una viejita le dice a su viejito: ¡Mijito despierte! Ummm, no, dice el viejito. ¡Salomón despierte!, grita la viejita. Ummmmn, no, dice el viejito. ¡Que despierte, que despierte, Salomón! ¡No! ¿Qué... Lilla Marie får i uppdrag att påminna pappa om att ta sin medicin för natten: - Vakna pappa, du har glömt att ta dina sömntabletter! Despierte, es hora de tomar su somnífero. Vet du hva det verste med å ligge på sykehus er? Svar: Å bli vekket for å ta sovepiller - Du må våkne, Olav, du har glemt å ta sovepillen. Pappa Stefan ligger och sover i sängen då lilla Anna hoppar upp i sängen och ropar: – Pappa Pappa, vakna, du glömde ta sömnpillerna!! – Hvorfor vekker du meg? – Fordi du glemte å ta sovepillen din. O portuga foi trabalhar de mordomo. Alguns dias depois, chegou pro patrão: — Patrão! Patrão! Acorde depressa! — Que foi? - perguntou ele, meio tonto com o sono ainda. — Acorde, patrão! Tá na hora... O Manuel vai trabalhar de mordomo: — Acorda patrão! Acorda! — O que foi ? — Está na hora do senhore tomar o remédio para dormire... Hvorfor blev manden vækket af blondinen? Hun ville fortælle han havde glemt at tage sin sovepille „Prosím tě, Jarouši, vstávej!” budí rozrušeně manželka manžela uprostřed noci. „Co se děje?” Jarouš rozespale. „Ale, co by? Zapomněl sis vzít prášky na spaní.” El padre de Pepito estaba durmiendo y le tocaba tomar su pastilla para dormir y Pepito llega desesperado a su casa y le dice: ¡ Papá despierta que tienes que tomar tu pastilla para dormir! Seselė žadina pacientą, kuris tuo metu miega: - Paciente, kelkitės! Pacientas jos mieguistu balsu klausia: - Ko jums reikia? Seselė kuo ramiausiai atsako: - Aš jums atnešiau migdomųjų... Eine Krankenschwester rüttelt an einem Patienten, als der behandelnde Arzt vorbeikommt. Entsetzt fragt der Arzt: "Was machen Sie denn da?" Da antwortet die Schwester: "Ich versuche ihn zu wecken.... Har du hørt om kona som vekket mannen midt på natten? Han hadde glemt å ta sovemedisinen sin... Rikard kom in till sin pappa och sa: - Pappa, pappa, vakna... Pappan vaknade och sa: - Öh,vad är det? - Du glömde ta dina sömntabletter... Hur vet man att det är en norsk sjuksköterska? Vet inte? Dom väcker patienterna för att ge dom sömntabletter. W środku nocy pielęgniarka w szpitalu budzi pacjenta. - Co się stało? - pyta zaspany chory. - Zapomniał pan wziąć tabletki na sen. Esta un emfermo dormido y entra la emfermera y lo sacude queriendolo despertar ya despierto el emfermo preguntando ¿que pasa? la emfermera responde esque olvide darle sus pastillas para dormir Ateina sesele pas mieganti ligoni ir sako: - Ligoni laikas keltis,migdomuju atnesiau. Die Krankenschwester versucht, einen Patienten aufzuwecken. Fragt der Pfleger: "Was machen Sie denn da?" Die Schwester: "Ich muß ihn unbedingt wach kriegen, er hat vergessen seine Schlaftabletten... - Herää, sanoi Lelle - unilääkkeen aika. 0 0 0
Ruotsalainen meni suomalaiseen lihakauppaan ja tiskille päästyään pyysi lihamestarilta makkaraa.- Pannaanko siivuina vai kokonaisena?- Herregud, luuletteko, että olen joku pajatsoperse? 0 0 0
Ruotsalainen odotti pysäkillä bussin tuloa. Koira asteli hänen luokseen, paskansi ruotsalaisen viereen ja lähti pois. Pian bussikin saapui paikalle.- Mitä matka maksaa? kysyi ruotsalainen.- Seitsemän markkaa teiltä ja neljä pojaltanne. 0 0 0
Rekkakuski Raimo oli saanut tehtäväkseen kuljettaa autolastillinen simppuja Uppsalaan eräälle postimyyntifirmalle. Hän kuitenkin eksyi, mutta saapui pieneen kylään, jossa hän kysyi alkuasukkaalta oikeaa tietä.- Tuota... en tiedä, vastasi natiivi. Raimo kaasutti ja yhdistelmä lähti liikkeelle. Hän huomasi peilistä, että hänen puhuttelemansa alkuasukas huitoi hurjasti. Raimo pysäytti rekan ja peruutti, joka on hyvin hankala operaatio. Alkkiksen kohdalla hän avasi ikkunan.- Niin?- Tuota... tähän tuli yksi tuttavani, eikä hänkään tiedä. 0 0 0
Ruotsalainen diplomaatti oli hienoissa tanssiaisissa ulkomailla. Kun musiikki alkoi soimaan, hän kysyi:- Armon rouva, saanko luvan?- Ette, vastasi armonrouva. Ensinnäkin: tämä ei ole tanssimusiikkia vaan kansallislaulu. Toisekseen: minä en tanssi. Kolmanneksi: en ole mikään armon rouva vaan herra presidentti. 0 0 0
Ruotsalainen oli Suomessa ja hänen käsivartensa ihokarva ärtyi. Niinpä hän päätti hakea lääkärin apua ja meni ensiapuasemalle.- Tohtori, auttakaa minua, hän puuskutti hätäisesti. Silloin hänelle tuli mieleen, että hänen kansallisuutensa saattaisi aiheuttaa joitain epätavallisia proseduureja, jotka tulisi ottaa huomioon heti hoidon alusta pitäen, joten hän lisäsi:- Olen ruotsalainen.- Valitan, sanoi leku. Sille en voi mitään. 0 0 0