Eräänä päivänä Pete valitti kaverilleen, "Kyynärpääni on todella kipeä. Pitänee mennä lääkäriin."
Kaveri sanoi, "Ei kannata. Apteekissa on tietokone, joka antaa diagnoosin paljon nopeammin ja halvemmalla kuin lääkäri. Yksinkertaisesti vaan pistät siihen virtsanäytteesi ja tietokone antaa diagnoosin, ja kertoo mitä vaivalle on tehtävissä. Maksaakin vain 10e."
Pete tuumi, että eipä hänellä ole mitään hävittävääkään, joten otti ja кusi purkkiin, ja meni apteekkiin. Hän kaatoi näytteen koneeseen, ja laittoi 10 e aukkoon. Kone vilkutti valoja, ja päästeli ääniä.
Hetken kuluttua pieni paperiliuska tuli ulos, jossa luki: Sinulla on tenniskyynärpää. Liota kättäsi lämpimässä vedessä, ja vältä rasitusta. Paranee noin kahdessa viikossa.
Illalla kotonaan Pete ihmetteli nykyteknologian ihmeitä, ja mietti samalla, että voisiko konetta huijata. Hän päätti kokeilla. Hän yhdisti hanavettä, koirankakkaa, vaimon ja tyttären virtsanäytteitä, sekä lopulta vielä heitti ns. "mällit" päälle.
Hän meni takaisin apteekkiin, laittoi näytteen koneeseen, ja tunki kympin aukkoon.
Kone päästeli taas ääniä, vilkutteli valoja, ja sitten tuli paperiliuska ulos: Hanavetesi on koostumukseltaan liian "kovaa", hanki suodatin. Koirallasi on sienikasvustoa takapuolessa. Pese se sopivalla koirashampoolla. Tyttäresi käyttää kokaiinia. Vie hänet vieroitushoitoon. Vaimosi on raskaana... kaksostytöt tulossa. Ne eivät ole sinun. Hanki asianajaja. Ja jos et lopeta masturbointia, niin se kyynärpääsi ei ikinä parane.
Suomalainen kutsui japanilaisen ja amerikkalaisen liiketuttavansa kaupanteon päätteeksi supisuomalaiseen saunaan. Makkarat oli valmiina odottamassa grillin lämpeämistä, suomalainen suvi oli kauneimmillaan...
Istuivat lauteilla ja yht’ äkkiä japanilaisen suunnalta kuului pirinää. Toiset kaksi tuijottivat äimistyneenä kun japanilainen nosti pelkän kämmenen korvalleen ja alkoi puhua. Sen loputtua japanilainen selitti:
"Tämä on kotimaassani kehitettyä uutta tekniikkaa - sisäinen känny kännyyn, you know!"
Samalla hetkellä kuului amerikkalaisenkin suunnalta pirinää ja hänkin nosti toisen kätensä korvallee ja toisen kasvojensa eteen. Puhuttuaan hetken hän selosti muille:
"Tämä on minun kotimaani uutta tekniikkaa, näköpuhelin: toisessa kädessä kanssakeskustelijan kuva ja toisessa hänen äänensä."
Saunominen jatkui hiljaisuuden vallitessa ja suomalaista alkoi kismittämään toisten suoranainen leuhkiminen tekniikoilla. Hän poistui hetkeksi pukuhuoneen puolelle miettimään millä voisi toiset päihittää.
Jonkin ajan kuluttua suomalainen tuli takaiin löylyhuoneeseen ja kääntyi selin toisiin päin ottaakseen vihdan lattialla olevasta vesiämpäristä. Toiset katsoivat suomalaisen takalistoa nolostuneina ja amerikkalainen rykäisi kurkkuaan ja sanoi suomalaiselle, että tämän pakaroiden välissä oli jotain paperia.
Suomalainen kääntyi katsomaan muka ällistyneenä ja lausahti:
"Kas vain, minulle on tullut faksi!"