Mikä pingviini oli ennen kuin se tapasi Jeesuksen?
Pingvesi.
Mikä pingviini oli ennen tätä vitsiä?Nykyisin tuntemamme pingviinit ovat kehittyneet tutkijoiden mukaan todennäköisesti lentokykyisestä edeltäjästään noin 65 miljoonaa vuotta sitten.
Pingviinien edeltäjän koko oli noin puolitoista metriä (1,5m) ja painoa noin 60kg verran.
Lisäksi sillä oli paljon pidempi nokka, kuin pingviineillä tänä päivänä on.
Tälläisen ison pingviinien edeltäjän fossiili on löydetty Paracasin luonnonsuojelualueelta Perusta, josta tutkijat ovat päätelleet että pingviinit ovat kehittyneet päiväntasaajan lähistöllä, eivätkä Antarktiksella, kuten yleensä on oletettu.
Noin 36 miljoonaa vuotta vanhasta pingviinin fossiilista löydettiin myös höyheniä, jotka olivat harmahtavia ja punaruskeita.
Nykyisinhän pingviineillä on tunnusomainen mustan ja valkoisen värinen höyhenistö.
Pingviinien edeltäjä pystyi lentämään, jolloin sen höyhenistö muistutti tänä päivänä elävän albatrossin höyheniä.
Albatrossit ja Ulappakeijulinnut ovat pingviinien läheisimpiä sukulaisia.
Varhaisempi höyhenistö soveltui hyvin päiväntasaajan vesiin, mutta kun pingviinien edeltäjät alkoivat siirtyä kylmemmille vesille, niin niiden höyhenistö muuttui tanakammaksi ja höyhenten väritys mustaksi ja valkoiseksi.
Ennen pingviini lajeja arvellaan olleen noin 40, tänä päivänä lajeja on enää jäljellä noin 17.
Suomalainen, ruotsalainen, norjalainen, britti, ja amerikkalainen olivat lentokoneessa.
Yhtä äkkiä koneeseen tuli vika ja kone alkoi täristä. Lentäjä huusi, että lastin painoa piti vähentää. Jonkun pitäisi hypätä.
Britti käveli ovelle, avasi sen, ja huusi: ”For queen!” hypäten samalla ulos.
Lentäjä sanoi, että painoa pitäisi edelleen vähentää. Amerikkalainen käveli ovelle, huusi ”For uncle Sam!” ja hyppäsi.
Lentäjä huusi, että vielä yhden piti hypätä. Suomalainen ja norjalainen katsoivat toisiaan, huusivat ”Pohjoisen yhteistyön puolesta!” ja heittävät ruotsalaisen koneesta.
Mitä teet jos näet uhanalaisen eläimen syövän uhanalaista kasvia?
Miksei kissanruoka ole hiiren makuista?
Jos sanon että valehtelen aina, valehtelenko silloin?
Miten lumiauran kuljettaja pääsee aamulla töihin?
Jos ajat valon nopeudella, mitä tapahtuu kun sytytät ajovalot?
Mikä on pimeyden nopeus?
Miksi kamikaze-lentäjät käyttävät kypärää?
Jos kuuro viittoo kirosanan, peseekö äiti hänen kätensä saippualla?
Jos tefloniin ei tartu mikään, miten se saadaan kiinni paistinpannuun?
Jos liimaa voileivän kissan selkään ja tiputtaa sen kolmannesta kerroksesta, laskeutuuko kissa jaloilleen vai voileipä voipuoli alaspäin?
Onko synonyymille synonyymia?
Miksi kuolemantuomitun neula sterilisoidaan, kun hänelle annetaan myrkkypistos?
Jos pikaliima kiinnittää mitä vain, miksei se kiinnity tuubin sisälle?
Mistä tietää että näkymätön muste on loppu?
Mihin lumen valkoinen väri joutuu kun lumi sulaa?
Miksei puhelin ole koskaan varattu kun soittaa väärään numeroon?
Jos rakkaus on sokeaa, miksi seksikkäät alusvaatteet ovat niin suosittuja?
Jos jäniksenkäpälä tuottaa onnea, mitä jänikselle tapahtui?
Miksi kutsutaan kahvitaukoa tee-tehtaassa?
Miksi kaukosäädintä painetaan kovempaa kun patterit ovat loppumassa?
Jos mies puhuu metsässä, eikä yksikään nainen kuule miestä, niin onko hän silti väärässä ?
Kun kyltintekijät menevät lakkoon, niin lukeeko heidän kylteissään mitään?
Jos kilpikonna hävittää kilpensä, niin onko se alaston vai koditon?
Jos amerikkalainen poliisi pidättää miimikon, niin sanotaanko hänelle että hänellä on oikeus olla hiljaa ?
Miksi lentokoneen penkin alla on pelastusliivit laskuvarjon sijaan ?
Edelliseen vedoten pitäisikö laivoilla olla laskuvarjoja ?
Miksi huoltoasemilla myydään tupakkaa, kun tupakointi on siellä kielletty?
Miksi hiihtokenkiä kutsutaan monoiksi, vaikka niitä on kaksi ?
Juoko joku olutta vain sen maun takia, vai miksi alkoholiton olut on keksitty?
Kuka näitäkin aivoituksia keksii, ja eikö heilläkin luulisi olevan parempaa tekemistä? sitä sietää pohtia..
Lentokone oli lähestymässä Seattlea, kun kaikki mittarit yhtäkkiä pamahtivat pimeiksi, ja koko alue oli verhoutunut hernerokkasumuun. Kaikeksi onneksi sumun seasta näkyi korkea talo, jonka ylimmässä kerroksessa istui mies avoimen ikkunan äärellä. Lentäjä kurvasi niin lähelle kuin uskalsi, avasi ikkunan ja huusi:
- Missä minä olen?
Mies ikkunassa huusi takaisin:
- Sinä olet lentokoneessa.
Välittömästi pilotti teki jyrkän kaarron ja suoritti täydellisen laskun. Perämies hämmästeli:
- Miten ihmeessä sinä tuolla ohjeella pystyit kentälle löytämään?
- Helppoa, lentäjä vastasi
- Minä kysyin yksinkertaisen, selkeän kysymyksen, ja sain vastauksen, joka on 100% totta, mutta täysin hyödytön. Tuon oli siis pakko olla Microsoftin helpdesk, ja kenttähän on siinä ihan vieressä