Olipa kerran eräässä Suomalaisessa kaupungissa eräs kapakka jonka omisti eräs miehenkilö joka toimi myös paikan ainoana kyypparina.
Sattuipa eräänä päivänä kävelemään ankka ovesta sisään. Baarimikko katsoi silmät pyöreinä kun ankka käveli tiskille ja sanoi:
- Saisinko yhden oluen.
Baarimikko on aivan äimänä. Hetken perästä saa kangerrettua:
- Mutta…ta…ta…ta… sähän oot ankka!
Ankka vilkaisee nokkavasti ja vastaa:
- Joo, ei sulla oo näössä vikaa mutta saisinko yhden oluen?
- Sä.. Sä.. Sä osaat puhuakin!
- Joo, ei sulla oo kuulossakaan mitään vikaa mutta saisinko oluen?
Baarimikko takeltelee aikansa mutta antaa kuitenkin oluen ja katsoo täysin pyörällä päästään kuinka ankka ottaa oluen, menee pöytään istumaan, juo sen rauhassa ja lähtee pois.
Seuraavana päivänä baarimikon huolehtiessa aivan omista asioistaan ankka kävelee taas sisään ja tilaa oluen. Baarimikko selviää tällä kertaa vähemmällä kangertelulla ja antaa oluen ja katsoo kuinka ankka juo taas oluensa rauhassa ja poistuu. Sama toistuu seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Koko viikon ankka käy joka päivä suunnilleen samaan aikaan päivästä juomassa samassa kuppilassa yhden oluen ja lopulta baarimikko ei voi enää hillitä uteliaisuuttaan vaan menee ankan luo ja kysyy:
- Nyt viikon jälkeen on pakko kysyä että minkä ihmeen takia baarissani käy joka päivä suunnilleen samaan aikaan ankka juomassa olutta?
Ankka nokkaisee ulko-ovelle päin ja sanoo:
- Mä oon tossa kadun toisella puolella raksalla duunissa muurarina. Tapana ollu aina ruokatunnilla käydä vetämässä yks bisse jos herra kyypparille sopii… - Asia harvinaisen selvä, sanoo baarimikko ja poistuu askareidensa parrin.
Sattuupa sitten eräänä päivänä sirkus kaupunkiin ja sattumalta sirkuksen tirehtööri pamahtaa ankan kantakuppilaan. Baarimikolla välähtää tirehtöörin nähdessään ja meneekin heti kauppoja hieromaan:
- Kuuleppa! Mulla ois sulle yks tosi hyvä juttu tiedossa.
Tirehtööri vilkaisee kerran ja ehtii jo manata päässään kaikki idiootit jotka yrittävät spray-maalilla maalattuja lemmikkieläimiään sirkukseen, mutta pyytää kuitenkin baarimikkoa kertomaan asiansa.
- Täällä käy joka päivä puhuva ankka juomassa olutta!
Epäilyksen siemen alkoi itää tirehtöörin päässä, mutta päätti kuitenkin pelata kortit varmasti:
- Jos sinulla tosiaan on puhuva ankka niin lähetä ihmeessä minun puheilleni. Hommia löytyy varmasti.
Seuraavana päivänä baarimikko odottaa hirveissä tätinöissä koska ankka tulee taas päivittäiselle kaljalleen. Kynnet on pureskeltu jo kyynärpäitä myöten kun kellon viisarit suostuvat viimein yhteistyöhön ja asettuvat ruokatunnin kohdalle. Ankka saapuu ajallaan, tilaa oluen ja asettuu pöytään juomaan juomaansa. Baarimikko on tällä kertaa mahdollisimman lipevä ja hyväkäytöksinen. Ankan ehdittyä hetken rauhoittua, baarimikko menee pyyhkimään ankan pöytää naama loistaen kuin Naantalin aurinko. Aivan kuin ohimenne baarimikko sitten kysyy ankalta kiinnostaako sitä ylimääräiset työt. Ankka vilkaisee baarimikkoa epäilevästi mutta vastaa kuitenkin:
- Kyllä mulle aina lisäfyrkka kelpaa. Mikä on homman nimi?
- No kaupunkiin kun on nyt saapunut sirkus niin luulen että niillä olis sulle hommia.
- Ahaa. Pitänee soitell… eiku hetkinen!
- Niin mitä?
- Siis sirkus vai?
- Just niin.
- Semmonen niinku teltta?
- Taitaa nillä semmonen olla, joo-o… - Niinku sillee pari tukikeppiä ja niiden päällä kangas?
- Niin yleensä… - Mihin hittoon ne tarttee muuraria?
Ravintola oli ollut poikkeuksellisen hiljainen ja alkoi jo uhkaavasti lähestyä loppuaan.
Ravintolasalin perimmäisessä nurkassa nuokkui kuitenkin muuan juoppo, joka tarjoilijan nähdessään kohotti etusormensa.
Eiköhän olisi parasta, että herra alkaisi suunnistaa jo kohti omaa kotia, tarjoilija sanoi väsyneellä äänellä.
Siihen pöytään ei enää tarjoilla.
Kun tarjoilija tuli keittiöstä takaisin ravintolasalin puolelle, hän huomasi, että juoppo istui salissa yhä, mutta oli vaihtanut pöytää.
Mies kohotti taas etusormensa, mutta tarjoilija ei ollut huomaavinaankaan.
Varttituntia myöhemmin tarjoilija pani merkille, että mies oli taas vaihtanut paikkaansa ja kohotti taas sormeaan.
Tarjoilija lähestyi miestä verkkaisesti pyyhkien ohi mennessään likaisia pöytiä.
Enkös minä jo sanonut, että teille ei enää tarjoilla ja kehottanut lähtemään omaa kotia päin? tarjoilija sanoi.
Ette te niin sanonut, mies huomautti.
Te sanoitte, ettei tuohon pöytään tarjoilla, sopersi mies ja viittasi peukalollaan salin takanurkkaa kohti.
Ja ellette huomaa, olen siirtynyt jo kaksi pöytää kohti ulko-ovea, joten kotia kohti ollaan menossa.
Menipä Jorma taas kerran kantakapakkaansa viettämään hauskaa iltaa oikein pitkän kaavan mukaan.
Ongelmana oli vain se, että samaan aikaan lähiseudulla oli teurastajien ja lihanleikkaajien koulutuspäivät ja messut, eikä koko kaupungissa tuntunut olevan viihteellä kuin miesväkeä.
Paitsi että oli muutenkin hieman tylsää, tästä tuli ihan uusi ongelma:
Miesten vessan ovella oli hemmentinmoinen jono, mutta naisten vessa oli typötyhjä.
Jorma oli tietysti ottanut suruunsa tuopin ja toisenkin, syönyt rasvaiset makkaraperunat, ja nyt alkoi WC kutsua.
Mutta jono oli karmea, ja siitä Jortsikka saikin tuuman.
Hän meni kysymään tutuksi tulleelta portsarilta, voisiko hän käydä naisten vessassa.
No eiköhän se tämän kerran käy, kun ei ollut ainuttakaan naista koko paikassa, tuumi ovimikko.
Siitä vain.
Mutta muista mennä istumaan pöntölle, miehisestä meiningistä tulee kuitenkin sanomista.
Ja muista ennen kaikkea se, että kun menet siihen pöntölle istumaan, niin et sitten missään tapauksessa paina sitä punaista nappia vasemmalla.
Moinen kehotus helpotti Jormaa, pääsi äkkiä vessaan.
Mutta pöntöllä hän alkoi kummastella vieressään pohottavaa punaista nappia.
Mitä merkillistä siitä oikein tapahtuisi.
Ja sitten iski uteliaisuus:
Miksi portsari oli varoittanut?
Mitä enemmän Jorma mietti, sitä enemmän oli pakko kokeilla.
Ja lopulta hän painoi reippaasti nappia ja tunsi raastavaa kipua jalkovälissä.
Sitten kaikki pimeni.
Kun Jorma tuli tajuihinsa, hän huomasi olevansa sairaalassa.
Jalkoväliä jomotti, ja se oli yltä päältä sideharson peitossa.
Ja hänen ihmetyksekseen tuttu portsari oli kukkapuskan kanssa katsomassa.
Niin et sitten malttanut olla painamatta sitä nappia.
Jorma myönsi, että näin asia oli.
Mikä hiтто se nappi oikein oli?
Mitään sanomatta portsari antoi hänen käteensä käyttöohjeen, jossa luki:
“Sähkömekaaninen ACME-tamponinpoistaja. Ennen käyttöä varmista, että naru on riittävän ulkona. Tarttumakouran otesyvyys 5.5mm.”.